Tänään oltiin Rikun kanssa ekassa mätsärissä Hollolassa. Vähän meinasi olla jännää. Kun tultiin parkkipaikalta näyttelyalueelle pisti Riku tassut tanaan ja stopin - hänhän ei tuonne mene! Pienellä maanittelulla päästiin kuitenkin toisten koirien ohi kehän laidalle katselemaan.
Hetken päästä Riku rauhoittuikin katselemaan toisten touhuja, makoili vieressä ihan rauhassa. Mutta kun piti lähteä liikkeelle, ei taas ollut halukas liikkumaan minnekään. Kehässä liikkui kuitenkin ihan hyvin, sai paristaan punaisen. Punaisten kehässäkin meni ihan hyvin, ei oltu ensimmäisiä jotka putosi pelistä pois :) Vähän alkoi väsy painaa. Tuomari tykkäsi kyllä Rikusta.
Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun Unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
tiistai 26. heinäkuuta 2016
Sukua kylässä!
Tänään Riku sai sukua kylään, kun isä Lassi ja sisko Ama tulivat kylään. Lassia lukuunottamatta muille tehtiin näyttelytrimmit kuntoon erkkaria varten.
Lassi
Lassilla ja Ransulla meinasi tulla välillä vähän keskinäistä kiistaa, joten Iidan oli otettava Lassi hihnaan. Niinan käsikin sai siinä kahinassa hieman osumaa....
Ama, Riku ja Ransu joutuivat vuorollaan saksittavaksi, tässä Niinan
käsittelyssä on Ama. Minna seuraa tarkkana vierellä.
Sisarukset ottivat pienet painit välillä
sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
Rikun kesäkuulumisia
Kesä on mennyt vauhdilla ja Riku kasvanut kovasti. Ransun kanssa mennään pitkin pihaa milloin pallon perässä, milloin keskenään kilpaa juostessa. Ja välillä makoillaan varjossa ja otetaan rennosti!
Velipoika Ilmari poikkesi pikavisiitillä kesällä. Kylläpä oli pojilla mukavaa kun saivat painia keskenään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)